
Espanja: Yleisesti turvallista. Noudata viranomaisohjeita. Varo taskuvarkaita ja liikennettä. Mielenosoitukset mahdollisia.
Suomen suurlähetystö
Madrid
Yleisesti ottaen Espanja on melko turvallinen maa, mutta myös täällä matkailija voi joutua satunnaisen terrorismin kohteeksi. Suomalaisiin matkailijoihin ei Espanjassa kohdistu erityistä vaaraa kansalaisuuden takia.
Espanjan viranomaiset valvovat kaupungeissa ja suosituissa turistikeskuksissa julkista liikennettä kuten rautateitä, moottoriteitä, lentoasemia, metroa sekä ostoskeskuksia ja suuria väestötapahtumia (muun muassa urheilutapahtumia) satunnaisen terrorismin takia. Kaikkien matkustajien onkin syytä noudattaa oman turvallisuutensa takia Espanjan viranomaisten ohjeita ja määräyksiä, mukaan lukien poistumis- ja pysähtymiskehoituksia. Terrorismia saattaa esiintyä turistialueilla.
Ulkoministeriö suosittelee ennen matkaa matkustusilmoituksen tekemistä ulkoministeriölle tai Suomen edustustoille. Tarkemmat ohjeet löytyvät osoitteesta matkustusilmoitus.fi.
Taskuvarkaisiin ja muuhun tavanomaiseen rikollisuuteen on syytä varautua erityisesti turistien suosimissa matkakohteissa, mutta myös kadulla ja kahviloissa. Matkailijan tulee olla tavallista valppaampi suurissa väkijoukoissa, metroissa ja junissa liikuttaessa. Passi ja arvoesineet suositellaan jätettäväksi hotellin turvasäilöön tai vastaavaan turvalliseen paikkaan, ja kadulla liikkujan tulee pitää tarkasti huolta käsilaukustaan ja lompakostaan. Kopio passista tulisi pitää mukana sekä tallentaa se sähköpostiin. Rahat ja luottokortit tulee pitää erillään toisistaan ja eri luottokortit sekä käteinen raha eri paikoissa.
Autoa ei pidä jättää lukitsematta minnekään. Ovet on hyvä pitää lukittuna myös ajon aikana. Autoon ei kannata jättää mitään tavaroita, ei edes takaluukkuun säilöön. Lentokenttien vuokra-autojen parkkeerausalueilla, tienvarsien taukopaikoilla ja myös suurilla huoltoasemilla on lyhyenkin pysähtymisen ajan syytä pitää laukut, lompakot ja muut arvotavarat mukana. Varkaustapauksia on sattunut etenkin Barcelonan ja Madridin ympäristössä sekä Valencian ja Alicanten maakunnista. Rengasrikon sattuessa kannattaa suhtautua varauksella avuntarjoajiin.
Jos ajokortti varastetaan, voi rikosilmoituksella ajaa 14 päivää. Tämän jälkeen ilman ajokorttia ajava henkilö voidaan Espanjan lain mukaan pidättää.
Espanjan liikenne on vaarallinen. Jalankulkijoiden tulee noudattaa erityistä varovaisuutta teitä ylittäessä, jopa suojateillä vihreän valon palaessa.
Espanjan rikoslain osittainen uudistus 1.10.2004 lukien toi muutoksia myös liikennerikoksiin. Rangaistuksia kovennettiin muun muassa rattijuoppouden osalta. Espanjassa voimassa olevat sallitut rajat ovat veren alkoholipitoisuuden osalta 0,5 g ja hengitysilman osalta 0,25 mg/l. Uudistuksen myötä kaikki huumausaineiden vaikutuksen alaisena ajavat voidaan tuomita 3─6 kk vankeusrangaistukseen, 6─12 kk sakkorangaistukseen tai 31─90 päivän yhdyskuntapalveluun. Rattijuopot joutuvat kaikenlaisten moottoriajoneuvojen ajolupakieltoon vähintään yhden ja korkeintaan neljän vuoden ajaksi. Kontrollitestistä kieltäytyvät syyllistyvät vakavaan tottelemattomuusrikokseen. Törkeään rattijuoppouteen tai törkeään ylinopeuteen syyllistyvät henkilöt tuomitaan vankeuteen kuudesta kuukaudesta kahteen vuoteen sekä maksimissaan kuuden vuoden ajokieltoon.
Liikennerikkomuksiin aiempaa ankarammin suhtautuva tieliikennelaki astui voimaan vuoden 2002 alusta ja siihen tehdyt muutokset elokuussa 2005. Sen mukaan rikkeet jaetaan lieviin, vakaviin ja hyvin vakaviin.Sakkomaksut ovat korkeat ja niihin sovelletaan lain mukaista asteikkoa. Espanjassa otettiin käyttöön 1.7.2006 lukien ajokorttien virhepistejärjestelmä. Liikennerikkomuksien valvontaa on samanaikaisesti tehostettu.
Maanteitse tapahtuvaa tavarakuljetusta valvotaan tarkasti. Sakkosummat ovat huomattavia. Esimerkiksi ajopiirturin epäselvyyksiin liittyvä sakkomaksu on 4601 €. Mikäli sakkomaksua ei ole takaamassa espanjalainen yritys, matkaa ei pääse jatkamaan ennen sakon suuruisen talletuksen tekemistä.
Käytäntönä on, että Espanjassa ilman oleskelulupaa liikkuvilta poliisi edellyttää välitöntä käteismaksua tai espanjalaista takaajaa. Mikäli henkilöllä ei ole esittää kyseistä summaa, lain mukaan auto takavarikoidaan, jolloin myös takavarikointikustannukset tulevat tieliikennerikkomukseen syyllistyneen maksettaviksi.
Suomalaisenkin autoilijan tulee muistaa, että autossa on oltava vakiovarusteina lamppusarja ja kaksi varoituskolmiota sekä nykyään myös heijastava liivi. Kännykän käyttö on kielletty ajon aikana. Turvavöiden käyttö on myös takapenkillä pakollista. Talvella vuoristossa ajettaessa lumiketjujen tarve on todennäköinen.
Tien sivussa konepelti ylhäällä viittoilevaan autoilijaan tulee suhtautua terveellä varauksella. Tarkoitus saattaa olla vain saada auto pysähtymään ja ryöstetyksi.
Tietoja Espanjan tieliikennetilanteesta saa Espanjan liikenneministeriön verkkosivuilta www.dgt.es.
Eri puolilla Espanjaa on kesäisin laajojen metsä- ja pensaspalojen vaara. Paloalueilla ja niidenlähistöllä joudutaan usein väliaikaisesti sulkemaan myös pääliikenneväyliä.Paikallisten viranomaisten ohjeita ja määräyksiä on niissä tilanteissa ehdottomasti noudatettava. Muun muassa avotulen teko on kielletty koko maassa. Laissa määritellyt rangaistukset palon aiheuttamisesta ovat ankarat.
Espanjan hiihtokeskuksiin suuntaavien matkailijoiden on syytä etukäteen varmistua sääolosuhteista ja etenkin mahdollisten lumivyöryjen vaaroista. Laskettelu valvottujen rinteiden ulkopuolella on vaarallista. Ajankohtaista tietoa on saatavilla Goski-sivuilta.
Espanja on myös potentiaalista maanjäristysaluetta. Maanjäristystietoa on saatavilla www-sivuilla: Seismologian laitos, Helsingin yliopisto. Luonnonmullistuksia kuten rankkasateiden aiheuttamia tulvia on vuosittain eri puolilla maata.
Kaikenkattava matkustajavakuutus on tarpeen. Kotiuttamista edellyttävät sairas- ja kuolemantapaukset ovat kalliita ja vaikeita järjestää ilman yksityistä matkustajavakuutusta.
Eurooppalaisen sairaanhoitokortin hankkimista suositellaan. KELA:n myöntämällä ilmaisella kortilla EU- ja ETA-alueella matkustava saa akuutissa sairastapauksessa sairaanhoitopalveluja samoin maksuin ja menettelyin kuin kyseisen maan asukkaat. Eurooppalaista sairaanhoitokortista lisätietoa Kelan verkkosivuilta (http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/040504143116MH).
Kohdemaahan tarvittavat rokotukset on syytä tarkistaa hyvissä ajoin ennen matkaa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen "Matkailijan terveysoppaasta" (http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/ktl.mat?p_selaus=2317) löytyy hyvää tietoa rokotuksista ja matkailijan terveydenhoitoon liittyvistä asioista.
Matkailijan on aina hyvä selvittää ennakkoon matkakohteensa tartuntatautitilanne. Tilannetietoja mahdollisista tartuntataudeista löydät seuraavien viranomaisten verkkosivuilta
Espanjan viranomaiset ovat vahvistaneet H5N1-influenssaviruksen löytyneen kuolleesta vesilinnusta 07.07.06 Pohjois-Espanjasta, Alavan maakunnasta. Lisätietoja: Espanjan terveys- ja kulutusministeriön verkkosivut.
Espanjaan matkustettaessa tarvitaan matkustusasiakirjana voimassaoleva passi tai henkilöllisyystodistus. Lisäksi suositellaan, että passin tietosivusta otetaan valokopio matkalle mukaan. Passin katoamisesta tulee tehdä aina poliisi-ilmoitus. Ilmoituksen voi myös tehdä puhelimitse 902 102 112 tai verkkosivuilla www.policia.es/denuncia/index.htm. Lentoyhtiö voi mahdollisesti hyväksyä paluulennolle Suomeen mukaan Suomen kansalaisen, jolta matkustusasiakirja on varastettu. Tässä tapauksessa valokopio passin tietosivusta on suureksi hyödyksi. Lisäksi henkilöllä pitää olla poliisi-ilmoitus kadonneesta tai varastetusta passista. Lentoyhtiöön/kentän lähtöselvitykseen tulee ottaa yhteyttä etukäteen.
Passin anto-oikeus on Madridin suurlähetystöllä ja Las Palmasin konsulaatilla.
Espanjassa astui voimaan vuoden 2011 alussa uusi tupakkalaki, joka kieltää tupakoinnin baareissa, ravintoloissa ja muissa suljetuissa julkisissa tiloissa. Lisäksi tupakointi on kielletty lapsille tarkoitetuissa puistoissa sekä koulujen ja sairaaloiden alueella. Sakot lainrikkomuksista vaihtelevat 30 eurosta 6000 euroon.
Päivystys kiireellisissä konsulitapauksissa pyhäpäivisin klo 09.00 - 21.00 sekä perjantaisin klo 15.00 - 21.00 ja viikonloppuisin klo 09.00 - 21.00 numerossa +34 629 096 280.
Hätänumerot:
Embajada de Finlandia
Paseo de la Castellana 15
E-28046 Madrid 1
Spain
Puh. +34-91 319 6172
Fax: +34-91 308 3901
Sähköposti: sanomat.mad@formin.fi
Verkkosivut: www.finlandia.es
Asiakaspalvelu: ma-pe 9.30-13.30
Aikaero: -1h